Aluksi niin ihanaa toimintaa, Vuosien varrella tosin touhu alkoi puuduttaa, masentaa ja väsyttää. Itse ei saa ajatella. Arvostella saa mutta ei ääneen ja jos on kysymyksiä niin pitää tutkia seuran kirjallisuutta. Kehuskellaan sillä kuinka kokouksiin osallistutaan isolla prosentilla ja haukutaan kirkon vähäistä toimintaa ja unohdetaan siinä sivussa, että kokouksiin ja seurakunnan toimintaan osallistutaan jehovan todistajissa pakolla. Pois jääminen herättää kysymyksiä ja paheksuvia katseita. JOkaisessa lehdessä, kirjassa ja puheessa toistetaan samoja asioita.
Yhteisö valvoo toistensa tekemisiä kuin uteliaat lapset, JOs joku osottaisi hengellisen heikentymisen merkkejä...

Kaikenlainen tunteellisuus ja tunnelma tukahdutetaan armottomalla opiskelulla, tutkimisella ja aivopesun tunnusmerkit täyttävällä opetuksella.

JO muutaman vuoden ajan jokaisenn kokoukseen piti oikein ponnistaa. Tiesi jo etukäteen mitä tuleman pitää "harmagedon on lähellä" "saarnatkaa enemmän" "säilyttäkää rohkeus"

Usko on sitä, että suoritaan järjestön antamia tehtäviä, käydään saarnaamassa ja toimitaan jatkuvasti ohjeiden mukaan. Usko ei ole vapaata, rakkaudellista vaan muottiin pakotettua orjallista toimintaa jota voidaan mitata kuin urheilusuoritusta.

Varsinkin veljet joutuvat tämän järjestön alaisuudessa voimaakkaan purituksen alaisuuteen. Tehtäviä annetaan huomaamatta lisää ja lisää ja niistä ei uskalleta kieltäytyä. Vapaa-aikaa ei ole, sekin käytetään tutkimiseen, saarnaamiseen, puheiden kirjoittamiseen, kokouksiin valmistautumiseen ja muuhun "teokraattiseen toimintaan"

Kun näin toimitaan, ei yksilölle jää itselleen aikaa eikä voimia ajatella itse mutta se ei ole ongelma.
Seura kertoo mitä elokuvia voi katsoa, millaista musiikkia kuunnella, Ei tarvitse miettiä miten pukeutuu, millainen hiusmalli on päässä (näin karikatyylisesti sanoen) Ei tarvitse miettiä mitä tekee vapaa-aikan koska uskollinen orjaluokka kertoo senkin.

Miten ihmeessä olen kestänyt sitä näinkin kauan? Onneksi enää ei tarvitse olla suorittamassa.